|
PEDITIONPAIKKA UKI 1989-2007
Peditionit tilastojen valossa Eka UKI keväällä 1989 Pääsiäisenä 1989 kolme TreDXK:n
aktiivia liikennevastaanottimineen ym. tavarapaljouksineen istui
sulloutuneena vanhaan 128 Fiattiin. Kulkupelin kokka osoitti Uuteenkaupunkiin
ja aivan avomeren tuntumassa olevaan Lepäisten saaressa. Tiettävästi kyseessä
oli ensimmäinen kerta, kun Tampereen kaupungin retkeilyalueelle Ihalaan
saapui dx-orientoitunut tutkimusretkikunta. Jo 70-luvun alkupuolella oli
JMV telttaillut Ihalassa vanhempiensa kanssa. JVH puolestaan oli saanut
ensitiedot alueesta siellä samoihin aikoihin kalastelleelta isältään. Ihalan
pääkäyttäjät ainakin keväällä ja syksyllä ovatkin juuri kalastajia. Kesällä
sitten piisaa muitakin lomailijoita. TreDXK:n legendaaristen
Kintulammen KIN-peditsujen aikaan 80-luvun alussa "löysimme" Ihalan
uudelleen kaupungin retkeilyalue-esitteestä. Ajatus kuunteluretkestä länteen
alkoi itää. Miksi matkaan vihdoin päädyttiin (vasta) vuonna 1989, ei kukaan
taida tarkkaan muistaa. Primus Motor -kolmikon JMV, JVH
& RKO ennakko-odotuksissa olivat ehkä enemmänkin transatlantic-asemat
kuin mitkään Euroopan kohteet. UKI1-peditionistien mieltä kiehtoi miten
läntisen pallonpuoliskon asemat kuuluisivat meren äärellä. Taustalla olivat
mm. kokemukset parilta Ahvenanmaan keikalta (ÅÅ-peditsut Getassa). Ja jatkoa seurasi Jo ensimmäisellä keikalla
yllätys oli suuri, kun huomasimme, kuinka huomattavan paljon paremmin
nimenomaan brittiasemat kuuluvat UKI:ssa kuin Tampereen seudulla. Päätös
UKI2:sta oli saman tien valmis. Nyt 18 vuotta myöhemmin keikkaluvuissa on
päästy jo UKI76:een asti. UKI-tutkimusretkistä
kirjoittaisi jo vaikka pienen historiikin ja onhan Kantoaallossa vuosien
varrella ollutkin kymmeniä peditionkertomuksia ja UKI-lokeja. Tällä kertaa
tarkoitus on summata 11 vuoden UKI-reissuja tilastojen valossa. Raakoja
listoja olen yrittänyt alustaa pienimuotoisella pohdinnalla ja joidenkin
merkkipaalujen kirjaamisella. Tilastotarkastelu rajoittuu ns.
"hupidataan" eli henkilöpuoleen. Idean taustalla on RKO:n jo vuonna
1992 tekemä UKI-yhteenveto, jonka päivittäminen on ollut mielessä jo vuosia. UKI-loki? Kaikkien aikojen UKI-lokin
kokoamisestakin on ollut puhetta. Saapa nähdä ehtiikö joku sellaisenkin
työstää. Kiintoisa olisi esim. FFU-sarake (First From UKI eli kuka idasi
minkin britin ekana UKI:ssa). Näitä odotellessa kannattaa tutustua vaikka
Internetistä löytyvään tämän päivän brittilistaan. Brittijahdissa tosi hyödyllisen listan on
ahkeroinut ahkerin UKI-kävijä eli VJR. Mutta sitten hupiversioon: UKI1...76 Oheisesta taulukosta löytyy
perustiedot kaikista tähän astisista UKI-peditsuista.
|